Satahanka IX koulutuspisteet maalla ja merellä
[Suuret alukset] [Perinnealukset]
[Kevytveneet] [Arkeologia] [Köysityö]
[Viestintä] [Meripelastus] [Haikki]
Kaikkiin ohjelmiin ja koulutuspisteisiin leiriläiset menevät
alaleirin johdon opastuksella. Koulutuspisteet toimivat kaksi kertaa päiväs-
sä: aamupäivisin ja iltapäivisin, noin 3 tuntia kerrallaan. Koulutus isoilla
aluksilla kestää kuitenkin koko päivän aamupalasta päivälliseen ja haikille
lähdetään jo edellisenä iltana ja palataan vasta päivälliselle.

Suuret alukset
Koulutusvastaava: Jussi Javanainen, Myrskypojat
Aluskoulutus suurilla aluksilla on koko päivän mittainen
ohjelma, johon osallistuu samanaikaisesti kaksi alaleiriä. Päivän aikana
tutus- tutaan Bomarsundin lähivesiin ja samalla alusten miehistöt opettavat
purjehdukseen ja merenkulkuun liittyviä taitoja. Mukana koulutuksessa
on sekä purje- että konealuksia.

Perinnealukset
Koulutusvastaava: Jussi Javanainen, Myrskypojat
Ahvenanmaa on tunnettu vanhojen piirrustusten mukaan rakenne-
tuista perinnealuksistaan. Kaljaasi Albanus, kuunari Linden ja kalasumppu
Jehuu ovat kaikki rakennettu Maarianhaminassa vuo- den 1987 jälkeen. Leirillä
perinnealuksista ovat ainakin mukana Albanus ja Jehu, sekä PäPa:n kaljaasi
Valborg.

Kevytveneet
Koulutusvastaava: Juha Hanni, Myrskypojat
Lähituntumaa purjehdukseen tarjoaa kevytvenekoulutus, jossa
pää- set kokeilemaan tai parantamaan taitojasi pienen purjeveneen käsit-
telyssä. Kalustona on mm. Scout 430-jollia ja My-retkipursia.

Arkeologia
Koulutusvastaava: Marja Sipilä, Maskun Hemmingintyttäret
Bomarsundin linnoituksen rauniot tarjoavat puitteet koko
leirille. Arkeologia -ohjelmapisteessä tutustutaan tarkemmin alueen histori-
aan ja arkeologin työhön yleensä. Arkeologin taitoja voivat leiriläiset
kokeilla alueen muinaisjäännösten inventoinnissa tai hoidossa. Mu- kaan
ohjelmapisteeseen tarvitaan: kumisaappaat tai vastaavat jalki- neet, työkäsineet,
kirjoitusvälineet sekä venekunnittain kompassi ja saha, kirves, vesuri
ja vastaavia työvälineitä, jos mahdollista. Vaikka linnoitus on vain noin
150 vuotta vanha, tutkiskeltavaa ja inventoitavaa taatusti riittää.

Köysityö
Koulutusvastaava: Björn NALLE Corander, Sjöscoutkåren
Sailors
Köysityö on perinteinen merimiestaito, joka vaatii hiukan
kärsivälli- syyttä ja sorminäppäryyttä. Vielä tänäkin päivänä tehdään
erilaisia köysitöitä vapaavahdin aikana laivoilla. Köysityö-pisteessä
valmis- tetaan vanhan ammattimerimiehen johdolla käyttöesine köydestä.

Viestintä
Koulutusvastaava: Veikko Nieminen, Turun Partio-Sissit
Merellä liikkumiseen liittyy oleellisesti viestintä. Tässä
koulutus- pisteessa tutustaan erilaisiin viestintätapoihin ja välineisiin
hyvin perinteisistä aivan uusimpiin.

Meripelastus
Koulutusvastaava: Tommi Servanto, Turun Partio-Sissit
Meripelastuspisteessä opetellaan miten toimia merellä hädän
hetkel- lä. Tutuksi tulevat meripelastus- ja sammutuskalusto ja niitä
pääsee kokeilemaan myös käytännössä.

Haikki
Koulutusvastaava: Joni Holmroos, Turun Sinikotkat
Englantilaiset ja ranskalaiset hyökkääjät valmistautuvat
antamaan viimeisen iskun murjotulle linnoitukselle. Linnoituksen päällikkö
on päättänyt evakuoida siviilit (=haikkilaiset) pois hyökkäyksen alta.
Siviilien on mahdollisimman nopeasti ja huomaamattomasti poistuttava evakuointialueelle
Prästön saarelle, josta on kuljetus mantereelle. Prästön saari on tunnettu
monien uskontokuntien hautausmaana. Yöllä ei kuitenkaan tarviste pelätä,
vaikka elokuun pimeinä iltoina ilmassa leijuva ruudin savu onkin saattanut
saada hautojen sielut levottomiksi.
Haikin varusteet:
- leirihuivi
- maastovaatetus
- sadevaatteet
- lyijykynä ja kumi
- puukko
- ruokailuvälineet
- makuupussi (nimikoituna)
- makuualusta
- kompassi (1/venekunta)
- taskulamppu (jos on)
- henkilökohtaiset lääkkeet
tavarat pakataan rinkkaan tai reppuun

|